Jipsin E1-pojat järjestivät kotiturnauksen Viialan Liikuntahallilla eli (Cage Gardenissa). Paikalle tuli tällä kertaa kaikki joukkueet, eli järjestelyissä pitkä päiväpuhde ja ottelut klo 10 ja klo 19, toivat pojillekin hieman erilaisen päivän.
Molemmissa otteluissa tiedossa oli erittäisn tiukat kamppailut, sillä sekä Pelicans SB musta, että MäVi, olivat keränneet kahdeksasta ottelusta seitsemän pistettä, kun JipSi oli kairannut kuusi pistettä.
Ensimmäisessä ottelussa vastassa oli Pelicans. Ottelu sujui vaihtelevissa, mutta tasaisissa merkeissä ja johtotilanne vaihtui molempiin suuntiin kahdesti. Ensimmäisessä erässä Pelicans meni edelle. Toisessa erässä Jipsi kuroi kiinni ja otti maalin johdon Joona Huusarin ja Eemil Kiintolan maaleilla. Tämän Pelicans tasoitti, mutta hetkeä myöhemmin Jere Pylvänäinen vie Jipsin uudestaan maalin edelle. Tilanne kääntyi taas toisinpäin Pelsujen ottassa piikkipaikan kahdella maalillaan. Kolmanteen erään lähdettiin kuitenkin tasatilanteessa Jipsin tasoitettua pelin 4-4 Timi Vesterisen toimesta.
Kolmas erä jatkui tasatilanteessa aina viimeiselle minuutille asti jolla maaliverkot heiluivat neljästi. Ensin Timi Vesterinen teki kaksi osumaa 20 sekunnin sisään ja Tatu Karvonen lisäsi vielä yhden, ennenkuin Pelsut kavensivat loppulukemiksi 7-4. Maalissa Ville härkönen torjui erittäin hienosti 23 kertaa.
Iltaottelussa vastassa oli siis MäVi, pitkä päivä takana vaati pientä käynnistämistä. MäViä vastaan on perinteisesti pelattu upeita thrillerejä.
Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä aamuottelun tavoin. Ensimmäisessä erässä Jipsille siunaantui erittäin hyviä paikkoja, ensin onnistui kuitenkin MäVi. Jipsi tuli kuitenkin tasoihin kun ensimmäistä peliään turnaustaan pelannut Aapo Talka (2010) onnistui tasoittamaan ottelun ja ja Ville Härkönen taisteli Jipsin johtoon. Mikke Smolander aloitti maalissa hyvin. Erätauolle kuitenkin tasatilanteessa Mävin onnistuuttua toistamiseen.
Toisessa erässä paikkoja syntyi edelleen molempiin päihin, mutta MäVille paikat tuntuivat tulevan koko ajan vaarallisemmille paikoille ja vain Miken torjunnat maalilla. Erän ainokainen syntyi Timi Vesterisen toimesta jolla Jipsi siirtyi 3-2 johtooon.
Kolmas erä noudatti samaa kaavaa, että ajoittainen kovakulkuinen MäVi vei ottelua pitkiä jaksoja ja JiPSI taisteli tiukalla puolustuksella ja Miken torjunnoilla. Ensin Elmo Karvonen vein Jipsin 4-2 johtoon ensimmäisellä maalilla 08-peleissä. MäVin kova painostus tuotti tulosta erän puolivälissä ja tilanteeksi 4-3. Nelisen minuuttia ennen loppua Timi vei Jipsin 5-3 johtoon, johon MäVi vastasi vajaa minuutti myöhemmin, tasan kolme minuuttia ennen loppusummeria. Loppu olikin aikamoista puolustustaistelua, joka kestikin loppuun asti ja jännitysnäytelmästä upea 5-4 voitto. Rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että tällä kertaa ottelussa pallo pomppi Jipsille etenkin oman maalin edustalla ja lisäksi Mikke esitti tukun upeita pelastuksia maalilla.
Seuraava turnaus kahden viikon päästä Lahdessa.Tilastot ja otteluohjelmat:
https://salibandy.fi/tulokset/#/sarja/e1-pojat-kaakkois-suomi-lohko-b/6034